Kevään keikkakalenteri

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

30.3 - 5.4

ti, ke ja pe treenit normaalisti

TFT-turnaukseen 25.-26.4 Tampereella osallistutaan kahdella joukkueella.
Kenttäpelaajat;
Valkoinen: Aaro N, Akseli, Eetu, Jani, Jon, Justus, Lauri, Leo, Miska, Niko, Oskari, Santeri

Musta: Atte, Elias, Henri, Jere, Jesse, Joonatan, Juuso, Lassi, Mitja, Onni, Pekka, Rasmus, Veeti

Turnaus Valkoisille ilmainen (kustannusten tasaus). Mustien pelureille kustannus 25 eur/hlö. sis. T-paidan ja yhden lounaan. Maksu joukkueen tilille 5.4. mennessä.

Molareiden peluutus kevään turnauksissa katsotaan vielä erikseen

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Aikataulun muutos sunnuntaille.

Lähdetäänkin sunnuntaina liikkeelle jo klo 9 niin ehditään varmasti ajoissa perille.

Edarin peli

Tiistaina harjoitukset vietetään kannustamalla Steelers jatkoon välierissä.
Edustuksen pelaajat pyysivät  junnuja kannustukseksi laittamaan pelipaidat päälle joten kaikille varustukseksi musta pelipaita tunnelmaa luomaan.


Pelipaita päällä jäsenkorttia näyttämällä pääsee vieläpa ilmaiseksi peliin.
.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

23.-29.3

Tiistaina ei treenejä. Kaikki kannustamaan Elenialle Steelers jatkoon. Ottelu alkaa klo 18.30
Kaukalo kuitenkin käytettävissä normaalisti


Keskiviikkona ja perjantaina treenit normaalisti


Sunnuntaina Mustilla turnaus Porissa. Bussi lähtee säbähallilta klo 9.30, paluu n. klo 19.00. Mukaan runsaat eväät. Kyytimaksu 25 eur sisältää ruokailun paluumatkalla.



tiistai 17. maaliskuuta 2015

Keskiviikkona treenit normaalisti

Miehet tänää hienosti jatkoon pleijareissa!
Keskiviikkona treenit normaalisti

Lisätietoja akatemiatoiminnasta täällä

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

16.- 22.3

Tiistaina ei ohjattuja treenejä. Kaukalo kuitenkin normaalisti käytettävissä. Kaikki Elenialle kannustamaan Steelers jatkoon Divarin Pleijareissa!. Ottelu alkaa klo 18.30


Keskiviikkona treenit normaalisti. Mikäli HPKn naiset voittavat seuraavan ottelunsa niin sitten heidän ottelunsa Elenialla keskiviikkona ja treenit peruuntuu. Päivitän tiedon tähän tiistaina illalla.


Perjantaina treenit normaalisti. Infotilaisuus vanhemmille klo 17.30 alkaen. Aiheina Tallinnan matka ja tuleva Akatemia-toiminta.
Muistakaa käydä tekemässä sitova ilmoittautuminen Tallinnan reissulle 20.3 mennessä täällä: linkki

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Salibandyliiton Akatemia-joukkueeksi!

Salibandyliitto on valinnut Steelersin mukaan Akatemia-toimintaan -02 ikäluokassa. Yhteensä kymmenen joukkuetta pääsi mukaan. Akatemiaan kuuluu mm. kaksi kertaa vuodessa lyhyt leiritys Eerikkilän Urheiluopistolla. Toimintaan valitaan n. 20 peluria. Pidetään infotilaisuus tästä perjantaina 20.3 klo 17.30 alkaen treenien aikana. Liiton videoesittely Akatemiasta täällä

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

9. - 15.3

Treenit tiistaina ja perjantaina

Keskiviikon treenit jälleen peruttu HPK:n lentopallopelin takia. Korvaavana harjoitteena omatoimisesti lenkki + lihaskunto

Lauantaina Mustilla D1 -turnaus Koskihallissa Hämeenkoskella. Lähtö omilla autoilla Säbähallilta klo 11.15. Sopikaa kyydit omatoimisesti. Tein myös nettiin kyytilistan jossa voit tarjota kyytipaikkoja tai varata paikan kyydistä. Katsotaan toimiiko. Linkki täällä: Kyytilista

Sunnuntaina Valkoisilla turnausTampereen Raholassa. Bussi lähtee säbähallilta klo 11. Ei kyytimaksua (kustannusten tasaus)

Tampere Floorball Tournament 25.-26.4. Osallistutaan kahdella joukkueella (kilpa- ja haastajasarja) mikäli innokkaita löytyy tarpeeksi. Ainakin muutama peluri tarvittaisiin vielä mukaan. Ilmoittautuminen 10.3 mennessä täällä .

Liiton talenttileirille haki meiltä yhteensä kahdeksan peluria. Kaikille annettiin suositus. Hakijoita on ollut erittäin paljon joten valinta tulee olemaan tiukkaa. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee mukaan. Valintojen pitäisi tulla valmiiksi ensi perjantaihin mennessä.

maanantai 2. maaliskuuta 2015

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

2.- 8.3

ti, ke ja pe treenit normaalisti


Lauantaina Mustilla D2-turnaus Tampereella. Lähtö Säbä-hallilta klo 10. Normaalit kyytimaksut.


Viimeinen hakupäivä liiton Talenttileirille on 2.3.2015.


Tampere Floorball Tournament 25.-26.4. Osallistutaan kahdella joukkueella (kilpa- ja haastajasarja) mikäli innokkaita löytyy tarpeeksi. Ilmoittautuminen 10.3 mennessä täällä .
Kustannus Mustille 25 eur/peluri ja Valkoisille ilmainen (kausikustannusten tasausta). Sisältää kaikille T-paidan ja yhden lounaan. Maksut joukkueen tilille vasta kun osallistuminen varmistunut. Joukkuejaot ilmoittautumisten jälkeen.