Kevään keikkakalenteri

maanantai 27. tammikuuta 2014

Tallinnan reissu

Kaikille vanhemmille lähetetty tänään spostitse kyselylomake Tallinnan reissuun osallistumisesta. Täytä viimeistään 1.2 mennessä.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

27.1 - 2.2

Mustat pelasivat tänään kotiturnauksensa Iittalassa. Ensin Classic kaatui sekavahkossa ottelussa 10-9. Toisessa ottelussa vastassa oli ikäluokan selkeä ykkösjoukkue Suomessa, Nokian Krp, ottelussa vauhti oli sen mukaista ja kyyti kylmää. Lopputulokseksi kirjattiin 3-15 tappio.


Ma ja Ke Treenit normaalisti


Lauantaina
Valkoisilla turnaus Turengin Liikuntahallilla, paikalla viimeistään klo 9.00. Pelit klo 10 ja 12.
Mustilla turnaus Turussa, bussi lähtee Säbähallilta klo 9.30 (aika myöhemmin). Paluu noin klo 17. Pelureilta kerätään kyytimaksua 20 eur. Fanijoukot mahtuvat kyytiin.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

20.-26.1

Ma, Ke ja La Treenit normaalisti


Su Mustilla kotiturnaus Iittalassa (maalissa Otto/Niko), pelaajat paikalle klo 10. Pelit klo 11 ja 15.

lauantai 18. tammikuuta 2014

Valkoiset tositoimissa Ylöjärvellä

Valkoisen joukkueen kausi  jatkui tänään kilpasarjan turnauksessa Ylöjärvellä. Päivän ensimmäisessä ottelussa kaatui Ilves luvuin 7-4. Toisessa ottelussa vastassa oli odotetun kova Urbans, toisen erän alussa peli saatiin kavennettua vielä tilanteeseen 1-2 mutta sitten Urbans meni menojaan ja lopptulokseksi kirjattiin 2-9 tappio.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

13.-19.1

Mustat saivat tänään niukat voitot Tampereen tenniskeskuksessa pelatuista Eliittisarjan otteluista. Ensin kaatui Classic 8-4 ja toisessa ottelussa KooVee 7-6.


Ma ja Ke treenit normaalisti


Lauantaina Mustilla treenit
Valkoisilla turnaus Ylöjärvellä (maalissa Tuomas/Otto). Lähtö bussilla säbähallilta klo 10, paluu n. 17.30. Kaikki fanit mahtuvat kyytiin. Pelureilta kerätään kyytimaksua 20 eur.


Lauantaina 25.1 klo 11 vanhempien tilaisuus. Agendalla mm. kevään Tallinnan turnaus

perjantai 10. tammikuuta 2014

Kausi huipentuu keväällä!

Suurin osa kauden peleistä on vielä mukavasti edessäpäin. Nautitaan pelaamisesta ja yritetään oppia jotain uutta kaikissa tulevissakin peleissä.
Salibandyssä, kuten muissakin joukkuepallopeleissä, syöttöpelillä on ratkaiseva merkitys pelin sujumisessa. Tämän linkin takaa löytyy hienoja esimerkkejä FC Barcelonan maailman parhaasta syöttöpelistä, samat periaatteet toimii myös salibandyssä. Ei muuta kuin kokeilemaan!


Alla vielä muutama juttu joukkuepelistä muistettavaksi ja toteutukseen kevään turnauksissa:


1. Joukkuepeliä pelataan epäitsekkäästi toiselle pelaajalle.
2. Joukkuepelin perusta on syöttö, jalkapallon ja salibandyn.
3. Pistä pallo kaverille, ja lähde itse liikkeelle, pyydä takaisin.
4. Leikittele. Anna helppo syöttö. Anna toinen. Kokeilkaa montako syöttöä saatte annettua yhdellä kosketuksella.
5. Kasva hyväksi kaveriksi ja joukkuekaveriksi niiden pelaajien kanssa, jotka ovat ympärilläsi. Kuuntele heitä. Ole kärsivällinen. Kehity yhdessä muiden kanssa. Kunnioita pelikavereitasi.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

6.-12.1

Ma, Ke ja La Treenit normaalisti

Lauantain treeneissä klo 12.30 fysioterapeutti tulee kertomaan ja ohjeistamaan omatoimiseen venyttelyyn. Varmasti hyviä vinkkejä tarjolla myös vanhemmille.

Sunnuntaina mustilla turnaus Tampereen Tenniskeskuksessa (maalissa Aaro ja Niko). Bussilla lähtö Säbähallilta klo 8, Paluu n. klo 15.30. Pelureilta kerätään 20 eur kyytimaksua. Kaikki fanit mahtuvat kyytiin.