Kevään keikkakalenteri

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Kevät etenee

Joukkueemme esiintyi viikonlopun aikana kahdessa turnauksessa. Tulokset pelatut ottelut -välilehdellä. Tampereella saatiin sunnuntaina hienosti voitto ja tasapeli hankalan lauantain jälkeen.
Kauniaisissa joukkueemme pääsi hienosti välieriin josta äärimmäisen tiukkojen vaiheiden jälkeen saatiin voitto Pirkkalan Pirkoista rangaistuslaukaus-kilpailussa. Finaalissa Tapanilan Erää vastaan oltiin jo 3-1 johdossa ja tolppiakin kolisteltiin muutaman kerran. Erä vei kuitenkin lopulta 6-5 voiton. Pojilta kuitenkin loistava taistelu tässäkin pelissä.

Seuraavaksi vuorossa Aulankosäbä 5.5 Jukolassa. Aulankosäbän järjestelyihin tarvitaan vielä toimitsijoita!!. Ilmoittautuminen Pekalle mahdollisimman pian jotta saadaan hommat hoidettua.
Otteluohjelma täällä  
Otteluohjelma löytyy myös tulevat ottelut välilehdeltä sekä turnauksen omilta sivuilta:  http://aulankosaba.blogspot.com/
Paikalle tunti ennen ensimmäistä ottelua. Tiedot poissaoloista Jussille.
Finaali pelataan Iittalassa
Joukkuejaot:
Musta: Aaro H.,Aleksi, Atte,Eemeli, Hugo, Joel, Lauri, Mikael V., Oliver, Onni, Otto, Pyry, Rasmus, Samuli, Toni, Tuomas, Valtteri,Veeti

Valkoinen: Akseli, Aaro N., Elias, Jesse, Johan, Joonatan, Justus O., Justus S., Juuso, Lassi, Leo, Matias, Mikael S., Miska, Niko H., Niko S., Pekka, Samu, Santeri

Helsinki Junior Challenge pelataan 26.-27.5. Pelipassi 10 EUR. Ilmoittautumiset Jussille huhtikuun loppuun mennessä. Osallistutaan tarpeen mukaan yhdellä tai kahdella joukkueella. Tähän mennessä ilmoittautuneet: Toni, Joonatan, Pyry, Oliver, Lassi, Juuso, Miska, Otto, Tuomas, Santeri (?), Lauri, Akseli, Mikael V, Rasmus, Onni, Valtteri S., Niko, Justus S, Jesse

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Kevään tohinoita

Kevät etenee kovaa vauhtia, alla aikataulutusta. Myös kalenteri on päivitetty ajantasalle.

la 21.4 (ilmoittautuneet)
Tampere Floorball Cup, 21.-22.4, Tampere. http://www.ilvessalibandy.fi/joukkue3164. 
Yhteislähtö Säbä-hallilta klo 9. Autolla lähtijät ilmoittautukaa Akille. aki.roine@aina.net

Muilla treenit normaalisti 

su 22.4 (ilmoittautuneet)
Grani Floorball Games, 22.4, Kauniainen. http://gfg-turnaus.com/ 
Yhteislähtö Säbä-hallilta klo 7.30. Autolla lähtijät ilmoittautukaa Jussille


la 5.5 Aulanko säbä Jukolan koululla. Ilmoitus poisjäämisistä Jussille.
Aikataulu ja joukkuejako selvillä lähipäivinä


Treenit jatkuvat normaalisti la 12.5 asti. Sen jälkeen treenit (vahvistamatta) perjantaisin 17.30-19 toukokuun loppuun. Elokuun alusta treenit kerran viikossa ja syyskuusta lähtien 2 tai 3 x viikossa.

Seuran kauden päättäjäiset pelureille ja vanhemmille Punaportilla ma 14.5 klo 17.30. Munkki ja mehu tarjoilu. Kaikki mukaan!


26-27.5 Helsinki Junior Challenge. Ilmoittautumisia otetaan vastaan huhtikuun loppuun asti. Tähän mennessä ilmoittautuneet: Toni, Joonatan, Pyry, Oliver, Lassi, Juuso, Miska, Otto, Tuomas, Santeri (?), Lauri, Akseli, Mikael V. Pelipassi 10 EUR.