Kevään keikkakalenteri

tiistai 27. marraskuuta 2012

Uusi harjoitusvuoro ja viikon muuta ohjelmaa

Tällä viikolla aloitamme ylimääräiset treenit perjantaisin Punaportilla klo 18-19.30. Puolen tunnin ulkoverryttelyn jälkeen tunti salissa. "Pääharjoitusvuoroina" säilyy keskiviikko ja lauantai.

Lauantain treeneissä joukkuekuvaus, mustat pelipaidat mukaan!!

Sunnuntaina mustilla turnaus Maskussa. Bussin alustava lähtöaika säbähallilta klo 12.30, paluu n. 21.30. Pelureilta peritään bussissa 20 EUR kuljetuksesta, fanit mukaan ilmaiseksi (mahtuu noin 1 per peluri).

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Valkoiset liekeissä Muuramessa

Pieni mutta sitäkin energisempi kymmenen pelurin Valkoisten joukkue "käväisi" tänään Muuramen turnauksessa. Matka taittui jo tutusti bussikuljetuksella yhdessä BaldoSportin kanssa.
Jälleen todella hienoon joukkuepeliin intoutunut ryhmä näytti syöttelytaitonsa ensin Mäntän Urheilijoille (14-2 voitto, peli poikki ajassa 40.21) ja sitten Ylöjärven Pallolle (7-2 voitto). Kenttäpelaajien mahtavan syöttöpelin lisäksi otteluista voidaan mainita Miskan mallikas ensiesiintyminen maalivahtina.

lauantai 24. marraskuuta 2012

Kotiturnauksen satoa

Mustat isännöivät tänään kotiturnauksen johon osallistui peräti kahdeksan joukkuetta. Länsirannikon joukkueista tuli vastaan ensin SB Naantali. Olikohan syynä vastustajan kovuus, kotiturnauksen aiheuttama jännitys vai peräti molemmat kun pelistä jäi melkoisen hermostunut mielikuva.  Perusasitkin tuntuivat olevan välillä hukassa, tiukalla taistelulla lukemat pysyivät kuitenkin tasaisesena ja lopputulokseksi tuli 4-6 tappio Naantalin iskiessä viimeisen tyhjiin.

Päivän viimeisessä pelissä kohdattiin FBT Karhut Porista. Tällä kertaa pelikin alkoi taas sujumaan mallikkaasti ja 1. erän jälkeinen 0-1 tappiotilanne kääntyi lopulta 13-3 voitoksi. Tässä pelisssä maltettiin jälleen syötellä ja maalipaikkoja avautuikin mukavasti. Haasteena loppukaudelle onkin saada syöttöpeli siihen kuntoon että se pysyy kasassa myös kovimpia joukkueita vastaan.

Iso turnaus sujui järjestelyiltään hienosti, suurkiitos kaikille talkoisiin osallistuneille!!!

Sunnuntaina onkin sitten vuorossa Valkoisten turnaus Muuramessa.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Viikonlopun aikataulut

Säbä-täyteisen viikonlopun aikatauluja:

Lauantaina Mustan pelit Jukolan koululla klo 9.30 ja 16.30. Pelaajat paikalle klo 8.30 ja 15.45.
Valkoisilla treenit normaalisti 11-13.

Sunnuntaina Valkoisten pelit Muuramessa. Bussikuljetus BaldoSportin kanssa, lähtö Hätilän Lidliltä klo 8.00. Paluu n. klo 21. Pelureilta kerätään bussissa 30 EUR mikä sisältää bussimatkan ja ruokailun Patalahdella meno- ja paluumatkalla. Bussiin mahtuu jälleen myös fanijoukot. Mukaan vaihtovaatteet ja peseytymisvälineet.
Muistakaa ilmoittaa Jussille mahdollisista poisjäänneistä.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Ensi viikko ja Helsinki Floorball Cup 2013

Keskiviikkona treenit normaalisti.
Lauantaina mustilla kotiturnaus Jukolassa, pelaajat paikalle 8.30. Valkoisilla treenit normaalisti.
Sunnuntaina valkoisilla turnaus Muuramessa, bussikuljetus. Aikataulu myöhemmin.

Helsinki Floorball Cup:in (4.-6.1.2013) ilmoitettu molemmat joukkueet, turnauksen nettisivut täällä. Ottelut alkavat todennäköisesti perjantai-iltana ja jatkuvat lauantaina ja sunnuntaina. Ilmoittautuminen spostilla Jussille ja maksamalla pelipassi, 15 EUR, (T-paita + pelioikeus) joukkueen tilille FI7781300710236999 . Mikäli aikataulu tekee tiukkaa niin turnaukseen voi halutessaan osallistua 1-2 päivänä.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Musta Tampereella

Mustatkin pääsivät avaamaan tänään sarjansa Tampereella. Ensimmäisessä pelissä vastassa oli sarjan ehdoton ykkössuosikki Classic joka pelasikin odotetun hyvin ja otti ansaitun 6-3 voiton. Toisessa pelissä kohdattiin KooVee, tuloksena 6-6 tasuri.
Peleissä oli paljon hyviä elementtejä mutta paljon jäi myös treeneihin harjoiteltavaa.

lauantai 10. marraskuuta 2012

Valkoinen Mäntässä

Valkoinen jatkoi tänään sarjapelejä Mäntässä. Reissu tehtiin komeasti 2-kerrosbussilla yhdessä BaldoSportin kanssa.
Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui Ylöjärven Pallo, vahvalla alulla saavutettu johtoasema hyytyi lopussa ja YPA pääsi kuittaamaan 2-6 voiton. Joukkuepeli oli jälleen hyvällä mallilla ja erityisesti puolustus pääsi loistamaan.
Toisessa pelissä vastassa oli KooVee Punaiset, jälleen vahva alku minkä Koovee pääsi kääntämään edukseen lopuksi numeroin 9-5. Tällä kertaa hyökkäys onnistui pelissä parhaiten.
Tuloksista huolimatta jälleen hyvää joukkuepeliä, syötöt napsahtelivat hyvällä prosentilla omille molemmissa peleissä.
Valkoisten pelit jatkuvat seuraavaksi su 25.11 Muuramessa

tiistai 6. marraskuuta 2012

Tämän viikon ohjelmaa

Keskiviikon  treeneissä mukana edustuksen kummipelaajamme Timo Kankaanpää.

Lauantaina Valkoisilla turnaus Mäntässä. Bussikuljetus yhdessä BaldoSportin kanssa. Lähtö Hätilän Lidliltä klo 8.45. Ajoissa paikalle!. Pelaajilta kerätään 20 eur kyytimaksu bussissa, kannustajia mahtuu myös kyytiin. Varaa rahaa mukaan myös ruokailuun.
Mustilla treenit normaalisti.

Sunnuntaina Mustilla turnaus Tampereen Raholassa. Yhteislähtö säbä-hallilta klo 13.

Muista ilmoittaa Jussille mahdollisista poisjäänneistä.

lauantai 3. marraskuuta 2012

Valkoisilla sarja-avaus

Valkoiset nappasivat tänään kaksi makeaa voitto sarja-avauksessa Turengissa. Ensimmäisessä pelissä vastaan tuli Turengin BaldoSport. Peli pysyi numeroiltaan tasaisena viimeiseen erään asti jossa maalihanat  aukesivat kunnolla viidellä osumalla ja tuloksena  8-1 voitto.

Toiseen peliin vastaan asettui Muuramen Yritys. Tällä kertaa maaleja tehtiin heti alusta asti ja tilanne olikin 36min kohdalla jo 9-4. Sitten alkoi liike loppumaan ja syöttely unohtumaan, niinpä MuurY kavensikin lopussa jo tilanteeksi 9-8 mikä onneksi jäi myös lopputulokseksi.

Kaikkiaan hyvää peliä kaikilta pojilta. Liikettä löytyi ja syötötkin napsahtelivat omille. Tänään pukukoppi saaliksi jäi yksi sininen huppari, otan sen mukaan keskiviikkona.

Ensi lauantaina 10.11 sarja-urakka jatkuu Mäntässä jonne mennään yhteisbussilla Baldosportin kanssa. Lähtö Hätilän Lidliltä klo 8.45, paluu n.19.30. Pelaajat maksavat bussissa 20 eur kyydistä, mukaan mahtuu myös kannustusjoukkoja (ei maksua). Varatkaa runsaiden eväiden lisäksi rahaa ruokailua varten.
Muistakaa ilmoittaa Jussille mahdollisimman aikaisin mahdollisista poisjäänneistä.


torstai 1. marraskuuta 2012

Lauantai 3.11

Valkoisilla lauantaina pelit klo 11 ja 13, paikalle viimeistään tunti ennen ensimmäistä ottelua. Muistathan ilmoittaa mikäli poikasi ei pääse paikalle (huom uusi sposti: jussi.veijola@steelersjsb.fi)
Turnausinfoa osoitteessa: http://www.baldosport.fi/joukkueet/pojat-02/tapahtumat/janakkala-03-11-2012/turnausohje/
Mustilla treenit normaalisti klo 11-13.